Olemme toimittaneet asiakkaillemme Euroopasta kymmeniä veneitä alkaen Laser -jollista aina yli 20 -metrisiin jahteihin. Hoidamme kaiken asiaan liittyvän, veneen etsimisen, sen kunnon tarkistamisen, pakkaamisen, logistiikan ja viranomaisasioinnin puolestasi. Isompien veneiden kohdalla saamme järjestestettyä palkkamiehistön purjehtimaan veneen perille. Lisäharmina Hollannissa saattaa olla kielimuuri, siksi meillä on Hollannissa oma paikallinen agentti venevälitystä varten.

Jokainen vene tarkastetaan henkilökohtaisesti agenttiemme ja venetarkastajiemme toimesta ennen kauppoja ja toimitamme veneestä täydellisen kuntoraportin sekä runsaasti valokuvia. Osa asiakkaistamme on käynyt lisäksi henkilökohtaisesti katsomassa venettä ja voitkin liittyä agenttimme seuraan tarkastuksen ajaksi. Tyypillinen Hollannista löytyvä vene on reilu kymmenmetrinen teräsvene ja Hollanti onkin kuuluisa näistä. Myös yli 30 -jalkaisia purjeveneitä löytyy Hollannista edulliseen hintaan.

On myös meidän intressimme löytää hyväkuntoinen vene asiakkallemme, me emme myy veneitä vaan palvelua - siksi raportoimme kaikki viat ja puutteet mitä veneestä mahdollisesti löytyy ja etsimme uuden tilalle tarvittaessa.

Teemme tiivistä yhteistyötä asiaan liittyvien viranomaisten kuten tullin ja merenkulkulaitoksen kanssa varmistaaksemme jokaisen veneen turvallisen ja ongelmattoman tuomisen sekä mahdollisen CE -merkinnän onnistumisen etukäteen.

Ota yhteyttä niin kerromme lisää, veneen tuonti Hollannista on meille helppoa ja referenssejä löytyy paljon.