Veneen maahantuonti USA:sta
Käytetyn tai uuden veneen maahantuonti USA:sta on meille tuttua, olemme toimittaneet asiakkaillemme kymmeniä veneitä alkaen Laser -jollista aina yli 20 -metrisiin jahteihin. Veneen tuominen USA:sta on aikaavievää, kallista ja vaativaa ja ostajan pitää olla tarkkana joka käänteessä. Hoidamme kaiken asiaan liittyvän, veneen etsimisen, sen kunnon tarkistamisen, pakkaamisen, logistiikan ja viranomaisasioinnin puolestasi. Isompien purjeveneiden kohdalla saamme järjestestettyä palkkamiehistön purjehtimaan veneen Eurooppaan tai suoraan Suomeen. USA:n venemarkkina on tavattoman laaja ja sieltä löytyy varmasti juuri sopiva vene tarpeeseesi. Pystymme tuomaan veneitä mistäpäin USA:a tahansa. CE ja muut asiat järjestyvät omalla telakallamme Floridassa.
Jokainen vene tarkastetaan henkilökohtaisesti agenttiemme toimesta ennen kauppoja ja toimitamme veneestä täydellisen kuntoraportin sekä runsaasti valokuvia. Osa asiakkaistamme on käynyt lisäksi henkilökohtaisesti katsomassa venettä ja voitkin liittyä agenttimme seuraan tarkastuksen ajaksi.
On myös meidän intressimme löytää hyväkuntoinen vene asiakkallemme, me emme myy veneitä vaan palvelua, siksi raportoimme kaikki viat ja puutteet mitä veneestä mahdollisesti löytyy ja etsimme uuden tilalle tarvittaessa.
Teemme tiivistä yhteistyötä asiaan liittyvien viranomaisten kuten tullin ja merenkulkulaitoksen kanssa varmistaaksemme jokaisen veneen turvallisen ja ongelmattoman tuomisen sekä mahdollisen CE -merkinnän onnistumisen etukäteen.
Ota yhteyttä niin kerromme lisää, veneen tuonti jenkeistä on meille helppoa ja referenssejä löytyy paljon.





