Käytetyt veneet | Venevälitys
Meillä on lähes 30 vuoden kokemus kansainvälisestä venekaupasta ja olemme myyneet ja välittäneet satoja veneitä. Olemme varmasti Suomen kokenein venevälittäjä erityisesti kansainvälisessä venekaupassa. Veneen myyminen pelkästään Suomen markkinoilla rajaa mahdollisuuksiasi, viime aikoina erityisesti arvoveneet ovat löytäneet uuden omistajan paljon paremmalla hinnalla ulkomailta.
Monen vuoden erinomaisen yhteistyön jälkeen Vinces International Brokerage tiivisti entisestään yhteistyötään Hollantilaisen White Whale Yachtbrokersin kanssa ja muodostaa sen Suomen toimiston, jatkaen kuitenkin edelleen omana yksityisenä Suomalaisena yrityksenä.
Voimme nyt tarjota asiakkaillemme ennennäkemättömän laajan avun ja tuen veneen myymiseen tai venehankintaan – päätoimialamme on kansainvälinen venevälitys.
Meillä on kahdeksan toimistoa Euroopassa, yksi USA:ssa, yli kolme sataa venettä myytävänä ja ammattivälittäjät käytössäsi, olitpa ostamassa tai myymässä.
Jos olet myymässä nykyistä venettäsi, jätä meille tiedot veneestäsi ja yhteystietosi. Meillä on jatkuvasti asiakkaita, joille etsimme aktiivisesti veneitä – joten sieltä saattaa löytyä nykyiselle veneellesi ostaja heti.
Otamme mielellään veneesi julkiseen välitysmyyntiin, markkinoimme kaikissa tärkeissä koti- ja ulkomaisissa interenet -portaaleissa, kaikilla venemessuilla sekä painetussa mediassa – kukaan muu Suomessa ei tarjoa yhtä laajaa markkinakanavaa tai yhtä hyvää presentaatiota veneistä!
Lähetä meille sähköposti tai soita, niin katsotaan miten voisimme olla avuksi? Voit myös käyttää venevahtisivulla olevaa helppokäyttöistä lomakettamme.
Kansainvälisille markkinoille suunnatut myytävänä olevat veneemme löydät Yachtworldista ja Nettiveneessä on kotimaan markkinoille suunnattu valikoimamme.
Katso kaikki White Whale Yachtbrokersin myytävät veneet täältä ja ole yhteydessä jos löydät tulevan veneesi – tai haluat oman veneesi listalle!
Jollet löydä etsimääsi suoraan listoiltamme, me etsimme sinulle oikean veneen vaikkapa Euroopan laajoilta markkinoilta, oikeaan hintaan – jätä vain tietosi meille!
MYYTÄVIÄ VENEITÄ:
![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2024/07/HR-43a-14-150x80.jpg)
Hallberg-Rassy 43 -03
Vuosimalli: 2003 Hinta: Asking 330.000€ VAT paid € Sijainti: Location Turku, Finland![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2023/01/Azimut-80-a-ulko-2-150x100.jpg)
Azimut 80 -08
Vuosimalli: 2008 Hinta: Asking 1.390.000€ € Sijainti: Location Dubrovnik, Croatia![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2023/01/Beneteau-45GTa-1-150x113.jpg)
Beneteau Gran Turismo 45 -22
Vuosimalli: 2022 Hinta: Asking 695.000€ VAT exluded € Sijainti: Location Croatia![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2023/01/Abati-55a-1-150x113.jpeg)
Abati 55 Portland -06
Vuosimalli: 2006 Hinta: Asking 500.000€ VAT paid € Sijainti: Location Tivat, Montenegro![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2023/06/Baltic-Pride-42a-1-150x113.jpg)
Baltic Pride 42 -08
Vuosimalli: 2008 Hinta: Asking price 144.000€ € Sijainti: Location Kaarina, Finland![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2023/06/Princess-23M-ulkoa-1-150x84.jpg)
Princess 23M -04
Vuosimalli: 2004 Hinta: Asking price 950.000€ € Sijainti: Location Helsinki, Finland![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2023/10/CA40a-1-150x112.jpg)
Colin Archer 40 -98
Vuosimalli: 1998 Hinta: Asking 170.000€ VAT paid € Sijainti: Location Kotka, Finland![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2024/07/Predator-62-ulkoa-1-150x81.jpg)
Sunseeker Predator 62 -08
Vuosimalli: 2008 Hinta: Asking 799.000€ VAT paid € Sijainti: Location Turku, Finland![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2024/05/Thomasz-1-1-150x116.jpg)
Thomasz Yachts 1100 Business Class -00
Vuosimalli: 2000 Hinta: Asking 159.000€ VAT paid € Sijainti: Location Turku, Finland![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2024/05/Galeon-530a-1-150x97.jpg)
Galeon 530 Fly -09
Vuosimalli: 2009 Hinta: Asking 550.000€ VAT paid € Sijainti: Location Tallinn, Estonia![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2022/02/Moottorivene-Princess-7a73984b11cd9a89-large.jpg)
Princess 65 -02
Vuosimalli: 2002 Hinta: Asking 580.000€ € Sijainti: Location Turku, Finland![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2023/02/Princess-40-ulkokuvat-1-150x100.jpg)
Princess 40 -03 - SOLD
Vuosimalli: 2003 Hinta: Asking 199,500 euros VAT paid € Sijainti: Location Turku, Finland![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2023/06/Cranchi53-2-150x100.jpg)
Cranchi 53 Eco Trawler -15 - SOLD
Vuosimalli: 2015 Hinta: € Sijainti: Location Turku, Finland![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2023/07/Azimut-39a-1-150x100.jpg)
Azimut 39 -99 SOLD
Vuosimalli: 1999 Hinta: Asking price 135.000€ VAT included € Sijainti: Location Turku, Finland![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2023/01/Azimut-52-a-1-150x100.jpg)
Azimut 52 Fly -02 SOLD
Vuosimalli: 2002 Hinta: Asking 245.000€ VAT paid € Sijainti: Location Rogoznica, Croatia![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2021/09/Heechvlet-a-1-150x150.jpg)
Heechvlet 1400 Cabin -12 SOLD
Vuosimalli: 2012 Hinta: - € Sijainti: Location Savonlinna, Finland![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2021/11/MAIORA-20S-ulkokuvat-12-150x150.jpg)
Maiora 20 S -09 SOLD
Vuosimalli: 2009 Hinta: € Sijainti:![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2022/01/Princess-62a-1-150x150.jpg)
Princess 62 -08 SOLD
Vuosimalli: 2008 Hinta: SOLD € Sijainti:![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2022/03/Nauticat-35a-150x112.jpg)
Nauticat 35 -90 SOLD
Vuosimalli: 1988 Hinta: 93500 € Sijainti: Location Haukipudas, Finland![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2022/02/Ferretti-731a-12-150x150.jpg)
Ferretti 731 -06 SOLD
Vuosimalli: 2006 Hinta: Asking price 1 160 000€ VAT paid € Sijainti: Location Turku, Finland![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2021/09/Sunseeker-Predator-62a-1-150x150.jpg)
Sunseeker Predator 62 -09 SOLD
Vuosimalli: 2009 Hinta: € Sijainti: North Croatia![Käytetyt veneet | Venevälitys](https://vinces.fi/wp-content/uploads/2023/01/Mangusta-80a-1-150x112.jpg)